Monthly Archive: maaliskuu 2015

SOC 2015 Kiiruna

20150329_123908-1

Viikonlopun aikana kisattiin Pohjoismaiden mestaruuksista Ruotsin Kiirunassa. Reissuun lähdettiin torstaina iltapäivästä V-P:n ja koirien kanssa. Ann-Marin oli tarkoitus lähteä mukaan, mutta hänen osaltaan reissu peruuntui ja saimme Vågenin meidän matkaan. Perillä Kiirunassa oltiin illalla 10-11 aikaan, mutta pikkutien päässä mökin…
Read more

Reenailua Syötteellä

wpid-20150315_115319.jpg

Tänä viikonloppuna oli tarkoitus lähteä Palveluskoiraliiton SM-kisoihin Jämille, mutta kisapaikalta otettujen kuvien perusteella baanat näyttivät olevan melko jäisessä kunnossa. Päätettiin olla ottamatta mitään riskiä koirien kanssa, erityisesti kun Pohjoismaidenmestaruuskisat odottavat vielä parin viikon päässä, joten skipattiin reissu tällä kertaa. Sen…
Read more

Upea MM-reissu takana

wpid-20150226_110932-1.jpg

Eilen illalla puoli yhdeksän aikaan saavuttiin piiitkän ajomatkan jälkeen kotiin! Mittariin kertyi koko reissun aikana yhteensä yli 5600 kilsaa. Matka sujui oikein mukavasti Etelä-Saksasta kotiin asti. Torstaiaamuna heräiltiin aikaisin, pakattiin romppeet autoon ja lähdettiin ajelemaan Dachsbergistä kohti Lyypekkiä. Täytyy sanoa,…
Read more